sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Ensimmäinen

Hei! Tämä blogi kertoo minusta ja minun hevoselämästä. Ruudun takana kirjoittelee kohta 17-vuotias tyttö Oulusta. Tällä hetkellä opiskelen ensimmäistä vuotta Oulun ammattikoulussa lukemassa lääkealaa eli valmistun kolmen vuoden päästä lääketeknikoksi.
 
Olen harrastanut ratsastusta kohta viisi vuotta, mutta viimeisen vuoden ihan säännöllisesti. Neljä ensimäistä vuotta kiertelin erilaisissa ratsastuskouluissa ja kohta vuoden olen ratastanut suomenhevosella Pikkuveljellä. Ennen sitä ratsastin "äitipuolen" suomenhevosella Santerilla. Santeria ratsastin noin kolme kuukautta kunnes sillä meni oikeasta etujalasta jänne. Santeri on aivan ihana luonteelta, mutta ratsastaessa vähän liian vahva minulle se on siis kouluhevonen. Minun istunta kehittyi Santerin kanssa todella paljon. Opin myös jonkin verran muuta uutta. Nykyään käyn aina välillä ratsastelemassa Santeria ja käyn muuten vaan hoitelemassa.
 
 Sen jälkeen, kun Santerin jalka meni aloin ratsastamaan pikkuveljeä. Pikkuveli on hevonen yhdeltä yksityistallilta ja se on minun valmentajan hevonen. Niin kuin tuossa aiemmin kerroin olen ratsastanut tätä pikku ihanuutta kohta vuoden. Ensin olin aika varma, että esteet on se meidän juttu ja kesällä menimme aika paljon pieniä esteitä. Mutta nyt kuitenkin on tullut olo, että ehkä kuitenkin se koulu on enemmän se meidän juttu. Pv kanssa olemme kehittyneet todella paljon viime vuodesta. Pv on todella mukava ratsastaa se kulkee omalla moottorilla.